Teollisuuseristäjä/-pellittäjä, Siilitech Oy
Etsimme osaavaa eristyspeltiseppää Kuopioon voimalaitoksen vuosihuoltoon!

Siilitech Oy on mekaaniseen kunnossapitoon erikoistunut yritys, jonka palvelualueena on Pohjois-Savo. Yrityksellä on pitkä historia tehtaiden huolto- ja kunnossapitotöistä Kuopiossa sekä hyvä maine työnantajana.
Etsimme nyt voimalaitoksen vuosihuoltoon osaavaa teollisuuseristäjää/-pellittäjää.
Millaista työtä on tarjolla?
Työt sisältävät monipuolisia, paikoin vaativiakin teollisuuden alan eristämisen ja pellittämisen tehtäviä voimalaitoksen vuosihuollossa. Työpäivät ovat arkisin klo 7.00 – 15.30, välillä voi tulla hetkiä ja päiviä, jolloin työpäivät venyvät.
Millaisia työntekijöitä etsimme?
Työssä pärjää, kun teollisuuseristäminen ja eristyspeltisepän työt teollisuudessa ovat entuudestaan tuttuja. Eduksi on, jos olet aikaisemmin ollut mukana esimerkiksi vuosihuolto- tai seisokkiprojekteissa. Työskentelet työparin kanssa, mutta sinun tulee silti kyetä itsenäiseen työskentelyyn. Työtehtävät ovat fyysisesti suhteellisen rankkoja, ja toisinaan korkeissa paikoissa hankalissakin työasennoissa.
Työskentely voimalaitoksella edellyttää voimassa olevaa työturvallisuus- ja tulityökorttia. Tarvittaessa koulutamme nämä sinulle, mutta on suuri etu jos kortit löytyvät jo valmiina. Työskentely edellyttää täysi-ikäisyyttä. Tehdasalueiden perehdytykset ovat suomenkieliset sekä työskentelykielenä arjessa on suomi.
Palkkaus ja työsuhdetiedot
Työsuhde solmitaan määräaikaisena projektin ajalle. Töitä on tarjolla aluksi pellitysten purussa noin 1-2 viikon ajaksi, jonka jälkeen on muutaman viikon tauko, ennen kuin töitä pääsee jatkamaan. Mahdollisuuksien mukaan jatkoa voi olla tarjolla myös muissa projekteissa myöhemmin. Työn aloitus on kesäkuun alussa.
Siilitech on työntekijöiden keskuudessa pidetty työnantaja, ja uudet tekijät pääsevät perehtymään tehdastöihin kokeneiden, osaavien asentajien kanssa. Työntekijät varustetaan laadukkailla ja asianmukaisilla turvavarusteilla. Työterveyshuollon palvelut ovat käytössä ensimmäisestä työpäivästä alkaen.
Työsuhteessa noudatetaan teknologiateollisuuden työehtosopimusta. Tehtävän palkkahaitari asettuu osaamisesi ja aiemman taustasi mukaan 15€- 18,50 €/h välille, kerrothan palkkatoiveesi. Mahdollisista yli- ja viikonlopputöistä maksetaan työehtosopimuksen mukaiset korvaukset.
Työsuhde solmitaan valitun henkilön ja rekrytointikumppani ATA Henkilöstöpalveluiden välille.
Miten edetä?
Jätä hakemuksesi, jos kiinnostuit tehtävästä. Otamme jokaiseen hakijaan yhteyttä.
ATA Henkilöstöpalvelut haastattelee hakijat ja hoitaa alkuvaihetta rekrytoinnissa. Siilitech haastattelee potentiaaliset tekijät tämän jälkeen ja tekee päätökset valinnasta.
Toivottavasti saamme sinusta uuden työkaverin!
Lisätietoja antaa ATA Henkilöstöpalveluilta: Henna Rönkä, henna.ronka@atarekry.fi, 044 343 1201 tai
Janne-Pekka Pesonen, janne-pekka.pesonen@atarekry.fi, 044 491 4588.
- Osasto
- Teollisuus
- Sijainnit
- Siilitech Oy
- Tuntipalkka
- 15 € - 18,5 €
- Viimeinen hakupäivä
- 16. toukokuuta 2025
- Työpaikan osoite
- Kuopio

ATA Henkilöstöpalvelut Oy yrityksenä
Tarinamme alkaa vuodesta 2018. Rekrytointi- ja henkilöstöpalvelualalla pitkään toimineet henkilöt löivät kypäränsä yhteen haluten perustaa ammattitaitoisen, mutta konstailemattoman alan toimijan.
Ensimmäinen toimipiste perustettiin Kuopioon ja jo seuraavana vuonna laajensimme Etelä-Suomeen. Toimistomme löytyvät tällä hetkellä Kuopion lisäksi Järvenpäästä, Helsingistä ja Tampereelta. Päätoimialojamme ovat rakentaminen, teollisuus, logistiikka, elintarviketeollisuus, kiinteistöhuolto ja asiakaspalvelu sekä toimihenkilörekrytoinnit.
Teollisuuseristäjä/-pellittäjä, Siilitech Oy
Etsimme osaavaa eristyspeltiseppää Kuopioon voimalaitoksen vuosihuoltoon!
Hakemuslomakkeen lataaminen